FINLAND

26/03/2019

Subway valitsi Isobarin

Subway Suomi käynnisti kanssamme alkuvuodesta 2019 mainonnan suunnittelun ja tuotannon yhteistyön, joka kattaa kaiken Suomessa näkyvän Subwayn mainonnan sekä myyntipaikkamateriaalit.

Olemme Isobarilla vastanneet vuodesta 2017 lähtien Subway Suomen Facebook- ja Instagram-sisällöntuotannosta. Kampanjatason yhteistyötä kokeiltiin jo viime vuonna ja aikaansaannokset vakuuttivat Subwayn. Ja nyt saamme toteuttaa Subwaylle herkullista markkinointia kaikilla täytteillä! Dentsu-toimistoperheestämme myös asiakkuutta pitkään vetänyt Vizeum sekä MKTG, iProspect ja Amnet ovat yhteistyössä tiiviisti mukana.

”Yhteistyötä Isobarin kanssa oli tehty sosiaalisen median osalta jo pidempään, joten työtavat sekä ihmiset olivat tuttuja. Isobarin taidonnäytteet kesän 2018 kampanjassa ja viime syksynä vakuuttivat meidät.” Subway Suomen Marketing Manager Pia Ikonen muistuttaa lisäksi, että taustalla on pitkä ja toimiva yhteistyö Vizeumin kanssa.

Ikonen sanoo, että yhteistyön laajentuminen ajoittuu myös Subwayn brändin muutoksiin.

”Brändiuudistus on käynnissä ja Isobar omaksui nopeasti sen, mihin suuntaan halusimme edetä. Syntyi yhteinen näkemys, miten saavuttaisimme tavoitteet. Nyt yhteistyömme on vahvaa ja brändiä tukevaa.”

Katseet ovat nyt ensi kesän suunnittelussa.

”Otamme toistamiseen haltuun Suomen ykkösfestarit tarjoamalla kuluttajille ainutlaatuisen festarikokemuksen Subwayn pop-up-ravintolalla”, kertoo Ikonen viitaten kesän 2018 festarikesää ilahduttaneeseen Helle-Subi-kampanjaan.

Sananmukaisesti uunituore esimerkki yhteistyöstämme on maaliskuussa käynnistynyt Liekki Subi -kampanja, jonka videotuotannot suunnittelutiimimme konseptoi yhdessä toteutuksesta vastanneen tuotantoyhtiö Tonto Helsingin kanssa. Videon ohjasi Sami Joensuu

“Uusi, energiaa uhkuva Liekki Subi -kampanja kutsuu ruokkimaan omaa sisäistä kipinää. Yksi elämän totuuksista siis – meillä on vastuu tehdä niitä asioita, jotka ovat itselle merkityksellisiä”, luova johtajamme Jaakko Koskinen kuvailee.

"Subway on hieno esimerkki siitä, miten hyvä lopputulos syntyy saumattoman yhteistyön ja hyvän asiakaskommunikoinnin kautta. Kommunikoidaan mieluummin liikaa kuin liian vähän. Asioista tehdään parempia yhdessä, merkityksellisyys aina keskiössä”, Jaakko summaa.

Helsinki

Latest news