FINLAND
< News

Isobar syvensi yhteistyötään Huoneistokeskuksen kanssa

Koti on yksi elämän suurimmista hankinnoista. Huoneistokeskuksen uudessa kampanjassa keskitytään hintavertailun sijaan erilaisiin elämänmuutoksiin ja niiden tuomiin kodinvaihtotarpeisiin. Kampanjalla tuodaan esiin, että Huoneistokeskuksen kiinteistönvälittäjät ymmärtävät asiakkaiden vaihtelevia elämäntilanteita.

Kampanjalla haetaan uudenlaista, entistä kohderyhmälähtöisempää markkinointiviestintää, jonka tavoitteena on puhutella eri elämäntilanteissa olevia asiakkaita. Kampanjan idean takana on luova- ja sisältötoimisto Isobar.

- Aloitimme keväällä yhteistyön Isobarin kanssa. Hyvät kokemukset ja Isobarin kyky kääntää liiketoiminnan tarpeet osuvaksi kohderyhmälähtöiseksi markkinointiviestinnäksi olivat ratkaisevat tekijät yhteistyön syventämiseksi kokonaisvaltaiseen kampanjasuunnitteluun, Huoneistokeskuksen Brand Manager Aino Salste

Isobarin Sisällöntuottaja Mertsi Murmann kehitti kampanjan tekstit elämänmuutosten, ei teknisten ominaisuuksien tai hintavertailun pohjalta.

- Kun elämässä saa tai joutuu luopumaan jostakin, vaihtuu usein myös koti. Ajattelen, että elämän ponnahduslaudat ovat tilanteita, joissa sivu elämässä kääntyy, Murmann kertoo.

Huoneistokeskus haluaa kehittää markkinointiviestintäänsä entistä tavoitteellisemmaksi ja tuloksellisemmaksi yhteistyössä Isobarin kanssa. Kyseinen kampanja jatkuu läpi syksyn eri medioissa, ja siinä painotetaan erityisesti digikanavia ja videoita.

Huoneistokeskuksen kanssa työskentelee Isobarin lisäksi myös emoyhtiö Dentsu Aegis Networkin mediatoimisto Vizeum, tuloksellisen markkinoinnin toimisto iProspect sekä ohjelmallisen ostamisen yhtiö Amnet.


Juttu Markkinointi & mainonnassa 

Lisätietoja:

Kati Riikonen

Toimitusjohtaja, Isobar Finland

T: +358 40 688 5466

E: kati.riikonen@isobar.com
 

Dentsu Aegis Network

Dentsu Aegis Network on globaali markkinointiviestintäkonserni.  Toimimme 145 maassa 32 000 asiantuntijan voimin. Suomessa Dentsu Aegis Network koostuu Suomen monipuolisimmasta ja analyyttisimmästä markkinointiviestinnän toimistoperheestä. Laajasta palvelutarjonnasta pitävät huolen 160 osaajaa seitsemässä eri toimistossa, joita ovat mediatoimistot Carat ja Vizeum, luova- ja sisältötoimisto Isobar, tulospohjaisen markkinoinnin toimisto iProspect, ulkomainontaan erikoistunut Posterscope, kokemuksellisen markkinoinnin toimisto MKTG sekä ohjelmallisen ostamisen yhtiö Amnet.

dentsuaegisnetwork.fi

07/09/2016

Helsinki

News


Latest news

Isobar Finland uudistaa liittymämarkkinointia - rakensi hinta-nopeusmittarin Soneralle

Poliitikko voi luvata tyhjiä, brändi ei

Isobar blogi: Loiko Pokémon Go mitään uutta?